torstai 26. marraskuuta 2015

***Päivän Kortit 21.5 - 23.5.2015***

Törmäsin tälläiseen uuteen haasteblogiin, kuin jehkotar craftchallenge.
Haaste on monivalintainen ja varsin kiva siitä,  ku itse saat päättää useammasta vaihtoehdosta,  kuinka osallistut haasteeseen.
 Omassa kortissani on oikeastaan näitä kaikkia, eli luonnos, joka on saannut inspiraation ruskeansävyisestä kuvasta. 
Myös koristeita, kukkia kortista löytyy. 
Kimalletta vain kiiltävässä mielessä, onko se sama asia!?!
Kortti meni eilen nimipäivää viettäneelle anopilleni ja toimii 21.5. päivän korttina.
Käytiin nimpparikahveilla, vähän niinkui yhteisillä, kun oli omankin nimenpäivä. :)
 Joten vein kahvipöytää tarjottavaa, mutta tällä kertaa kaupan tarjottaviin turvauduin.
Itsekin sain pienen lahjan anopilta ja mieheltänikin. <3
Kynttilän, kynsilakan, 3 suklaapatukkaa ja tonttukoristeen.
Meillä on tapana aina näinkin pienten "merkkipäivien" johdosta hiukan muistaa toista, joka on musta ihan kiva pieni piriste. 
Ei se mitää suurta tarvi olla! Ilon saa jo pelkällä kortillakin.
Anopille vietiin pieni paketti, joka sisälti pitkävartisetsukat.

22.5. päivän kortilla lähdin kiittämään ja siten toivottavasti myös ilahduttamaan veteraania.
Postilla oli postikorttikampanja veteraaneille 25.11 päivään asti ja sain ku sainkin kortin postiin, toki tiedä nyt sitten lähtikökään edes matkaan, ku on lakko alkanut täälläkin suunnalla! 
No eiköhän se jossain vaiheessa perille mene!?
Kiitos runon kirjoitin sisäsivulle, kirjettäkin meinasin sinne mukaan väsätä, mutta en saanut sopivia sanoja kirjeeseen, kai aika teki tehtävänsä.
Tämäkin kortti on saanut inspiraation tuosta ylläolevan haasteen ruskeasävyisestä kuvasta.

23.5. päivän kortilla osallistun myös uuteen akan askarteluhaasteblogiin.
Aiheena oli tällä kertaa kaikki käy, moni oli tehnyt joulukortin haasteeseen.
Mutta mä teinkin miesmäisen kortin maailman matkaajalle. :)

4 kommenttia:

  1. Hienosti inspiroiduttu! Kauniit sävyt korteissa!

    VastaaPoista
  2. Tuo veteraanikampanja on hieno idea, toivottavasti kaunis korttisi lakosta huolimatta ilahduttaa jotakin maamme puolustajaa.

    VastaaPoista
  3. Jee,kivaa kun lähdit miesmäisellä kortilla mukaan Akan Askarteluhaasteeseen:)

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja värimaailmoiltaan ihania kortteja!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3