maanantai 21. maaliskuuta 2016

***Nyhtöburgeri***

Kaupassa bongattiin valmis pulled pork lihapala.
Olihan sitä pakko ostaa kokeiluun.
Hiukan se kotona herätti sitten ihmetystä, että tosiaanko tuon muovin kanssa, se paistetaan!?
Kyllä vain, eli tuo etiketti vain poistettiin muovin päältä ja uuniin. Jossa se muhi sen 4h.
Seuraavana päivänä vasta sitten "revin" lihan ja poistin ylimääräiset rasvat. 
(Jota oli reilusti, melkein puolet lihasta meni hukkaan)

Burgeri oli tarkoitus tästä lihasta valmistaa.
Joten tein itse burgeriin leivän, jonka tein pitäleivän ohjeella.

Ohje
3dl vettä
1 pss kuivahiivaa
3/4tl suolaa
3 rkl öljyä
6 ½ dl vehnäjauhoja

Sekoita jauhot ja hiiva yhteen ja lisää loput ainekset.
Anna kohota.
Jaa taikina 8 osaan, leivo pyöreitä ja litteitä leipiä.
Jätä kohoamaan liinan alle.
Paista 300 asteessa 5-7 minuuttia.

Tuo taikinan kohottaminen on tärkeää. Että leipiin muodostuu kunnolla tasku. 
Omissani sitä taskua ei hirveästi ollut.
Nyhtöburgeri täytettiin salaatilla, jonka päälle kevyt majoneesia.
Lihaa
Aurajuustoa
Sipulia
Ananasta
Tomaattia
Suolakurkkua

Täytyy sanoa, että oli herkullista! :P
Mutta ehkä tuon lihan (pulled porkin) voisi ostaa valmis pusseissa, jolloin säästyy enemmän aikaa, rahaa, vaivaa.
Ootteko kokeileet tuollaista valmista Pulled Pork lihapalaa?

12 kommenttia:

  1. Oi joi! Näyttää tosi hyvälle! Olen kokeillut Lidlin Pulled Beefiä, kun meillä ei possua syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvää sitä ei voi kieltää! :P Pitääkin kokeilla tuota Beefiäkin.:)

      Poista
  2. Mä olen itse kasvissyöjä, mutta mies vois tykätä. Ehkäpä pääsiäisenä voisi yllättää :)

    VastaaPoista
  3. Oh, näyttää hyvältä! Jännän kuuloinen tuo uuniin laitettava muovipaketti - mä olisin varmaan skeptisenä kuitenkin ottanut lihan pois sen sisältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mäkin sitä siinä moneen kertaa pähkäilin ja mieheltänikin kyselin, että laitetaanko tuo todella tuon muovin kera... ja kyllä näin laitettiin!

      Poista
  4. Olen joskus kokeillut jotain eri merkkistä, ihan hyväähän siitä tuli. Hyvältä näyttää itse tehty leipä!

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö mitä nyt en kestä, tuossa herkussa on kaikki mitä rakastan, pitaleipää, auraa, suolakurkkua ja nyhtöpossua, jota en ole vielä rohjennut itse tehdän, koska pelkään sen olevan vaikeaa. Nam mikä herkku! <3

    VastaaPoista
  6. Voi mikä herkku! Tätä kyllä kokeilen. Ihan vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta.
    Nyhtöpossua en ole vielä itse kokeillut. Maistellut muiden tekemiä kyllä.

    Tupsahdin tänne Kivempi blogin viikonlopun linkkiringin kautta. Kiva blogi sulla.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3