torstai 12. toukokuuta 2016

***Huhtikuu 2016***

Maa oli Huhtikuussa täysin sula ja hiukan karukin.
Kuun lopulla saimme vielä kuitenkin valkoisen maan, joka vei sen vanhankin lumen pois.
Maalaismaisemia kuvattu ja innostuttu puhelimen kuvasovelluksista, muokkaamalla kuvia vanhoiksi.
Meillä täällä lakeuksilla on aina kevättulvat ja niitä on kiva lähteä katselemaan.
Tänä vuonna niitä supertulvia ei ollut, talvi kun oli vähä luminen.
Joten tällä kertaa ei tainnut montakaa tietä olla poikki luonnon voimien johdosta.
 Huhtikuu on meillä juhlakuu eli useita synttäreitä juhlittiin.
Kortteja, paketteja tuli tehtyä!
 Tietysti synttäreillä aina herkutellaankin!
Uutuus purkka, Hopeatoffee on mielenkiintoinen, todella makea ja makukin kestää kauan.
Tätä kyllä tullaan näkemään jatkossakin mun kauppakärryissä.
Josko makeat herkut olisivat nyt tuon purkan muodossa hetken!?
 Paljon paljon uusia astioita sain vaihtokaupoilla! :)
Kotia sisustettiin kevään ja kesäisemmän sävyiseksi.
Pieni "kirppis" ostos pääsi seinälle, joka täyttyi aarteista!
 Luonto alko heräilemään, puutarhasta bongattiin krookusta ja kevättähteä.
Simaa oli tehtävä Vapuksi ja sitä nautittiin munkkien kera.
Muiden Huhtikuun kollaaseja voit käydä selailees täältä!

6 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniita ja herkullisia kollaaseja!
    Tuon ensimmäisen "vanhat" kuvat kyllä sykähdyttivät erityisesti. Ne näyttävät niin aidoilta.
    Onneksi vältyitte kevättulvilta. Ihanaa toukokuuta sinne lakeuksille! :)

    VastaaPoista
  2. Upea tuo ensimmäinen kollaasi ja voi miten juhlantäyteinen huhtikuusi on ollut!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, kauniit sommitelmat ja oikein tulvakin, hui!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3