perjantai 13. toukokuuta 2016

Kukanpäivä!

On Mansikkatilanmailla blogin kukkailoittelun aika!
Sopivasti osukin oikealle päivälle tämä iloittelu.
 Tänään kun vietetään Kukan, Flooran nimipäivää.
Itsehän joskus lapsena halusin, että nimeni ois ollut Kukka-Maaria tai Kastehelmi. :)
Kaiken huipun ja ihanin juttu tuosta nimestä on se kun mieheni joskus alkuaikoina kutsui mua hellittely nimellä Kukka-Maariaksi ja se ei tiennyt mun tuota lapsuuden haavetta! 

Äitienpäivänä mieheni mumman luona olessamme nappasin vuokko kuvat hänen pihasta, jossa nämä kauniisti kukkivat.
Oon vallan ihastunut vanhoihin opetustauluihin.
Taitaapa olla moni muukin ihastunut näihin tauluihin!?
 Jos vastaan tulee edullinen taulu nii ostan kyllä sellaisen seinää koristamaan.
Kuva lainattu netistä
Kuva lainattu netistä
Keväkukkien kilpailu
Kuka tänne ensin ehti?
kehuskeli leskenlehti,
-Minä ensin nostin pään
kevään valoon lempeään.
Sinivuokko huusi näin:
Katsokaa myös tännepäin!
Siniseksi metsän teen,
iloiseksi pientareen.
Valkovuokko huokaisi:
Minä tulin viimeksi.
Värejä ei riittänyt.
Silti olen kiittänyt.
Joka väri vuorollaan
kukkimaan saa harmaan maan.
Lumi saapuu aikanaan.
Valkoistakin tarvitaan.
– Anna-Mari Kaskinen -
HYVÄÄ KUKANPÄIVÄÄ KAIKILLE!

11 kommenttia:

  1. Sama juttu täällä, jos opetustauluja tulisi jossakin vastaan niin kyllä ostaisin. Nyt kun ollaan saatu seinät maalattua niin keittiön iso seinä suorastaan huutaa sinne jotakin taulua. Olen ajatellut jotakin keittiöön sopivaa opetustaulua esimerkiksi perunasta.

    Ihana tuo runo!

    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus, kukkineen ja nuo opetustaulut ovat vaan niin nostalgisia!

    VastaaPoista
  3. Kauniita sini- ja valkovuokkoja! Minäkin ihailen noita vanhoja opetustauluja, erityisesti kasviaiheissa on usein kaunis kuvitus. Mukavaa viikonvaihdetta :)

    VastaaPoista
  4. Ihana runo. Ja vuokot kuuluvat kevääseen!

    VastaaPoista
  5. Vuokot on ihania ja runo on tosi kiva. :) Vinkkaa jos löydät jostain läjäpäin myytäviä opetustauluja. :D

    VastaaPoista
  6. Minä tykkään myös noista opetustauluista, niitä ei tahdo vanhoja juurikaan tulla vastaan. Tuo valkovuokkotaulu olisi ihan huippu saada!

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat! Opetustaulut on kivoja. Tulee oma kouluaika mieleen.

    VastaaPoista
  8. Tauluja näkee monesti kirppareilla tai antiikkiliikkeissä, mutta ovat myös hinnoissa.
    Ihana kun kevät on jo pitkällä, sade tuo helpotusta kaikenlaiseen pölyyn. Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania vuokkoja. Haluaisin myös vuokkotaulun. Ennen keräsin omaan pihaan erilaisia vuokkoja, ne ovat niin ihania. Ai niin minun piti esikasvattaa ne kruunuvuokot jo ajat sitten. No ehkä sitten ensi kesänä.

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia. Heleää Helluntai-iltaa Sinulle.

    VastaaPoista
  11. Hieno postaus! Mä tykkään kans noista kasvitauluista! Voiskin hakea vintiltä omaan luokkaan jonkun kivan..Miten töissä unohdan niiden olemassaolon! Tuo runo on kans niin osuva ja kuvat tietenkin juuri ilotteluun sopivat.:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3