Näytetään tekstit, joissa on tunniste Greengate. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Greengate. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. kesäkuuta 2016

***Mallan Makeat***

Viime vuonna jo käytiin ensimmäistä kertaa Mallan Makeissa Ilmajoella.
Paikka onkin kokenut aikamoisen muutoksen viime vuoteen verrattuna.
Kahvilan puoli on laajentunut huomattavasti.
Tänä vuonna ollaan täällä jo pariinkin otteeseen käyty ja tullaan vielä monet kerrat käymään. :)
Nimittäin ollaan täysin ihastuttu paikkaa, koska mä en ainakaa oo vielä käynyt missään kahvilassa, jossa tarjottavat on yhtä herkullisia kuin täällä.
Tietenkin myös sisustuspuotikin kiinnostaa!
Rakennuskin on jo niin ihastuttava ja herkullisen vaaleanpunainen.
Kahvilassa on myös terassi.
Joka on varmasti täynnä kesäisin ja moni siellä herkuttelee Minetin jäätelöillä, joita Mallan Makeista saa! :P
Sisustuspuotikin on yhtä herkuttelua suurimmaksi osaksi Greengaten ansiosta.
Mutta niihin herkkuihin...
Pavlovaa, jossa oli runsaasti hedelmiä ja marjoja. 
Erittäin ihanaa ja maistuvaa! Oikea kesäkakku terasille. :)
Mansikka-kinuskikakku, joka oli erittäin herkullista myöskin! :P
Limonaadi oli kans ihanaa, ei niin makeaa.
Annokset ovat erittäin suuria ja edullisiakin.
Kinuski-mansikkakakkunen oli normipala verrattuna muihin paikkoihin, mutta saatiin tästä alennusta, ku oli kuulemma niin pieni pala! :)
Kahvilan toisella puolella nurkkauksessa on sisustustuotteita ja ihania romanttisia vaatteita
Ihana pinkki pönttömuurikin löytyneen täältä. :)
Malla pitää aivan ihanaa blogiakin, joka on varmaan monelle tuttukin.
Mutta mainostan, mainostamisen ilosta!
Mitä sitten ostin täältä!?
Jo ekalla kertaa tuo meltinen &-merkki, kiinnosti, mutta jätin sen hyllyyn.
Tyydyin vain ekalla käyntikerralla kahteen rullaan, johon sitten kotona nauhat ja pitsit kieputin.
Toisella kertaa sitten ostin &-merkin, joka mun onneksi siellä vielä oli.
Parit patalaput myös lähti mukaan.
Joten suosittelen tätä kahvila-sisustuskauppaa kaikille!
Huomio vaan aikataulut;
Avoinna To & Pe klo 11-18
La klo 11-15
Asematie 18, Ilmajoki

torstai 23. heinäkuuta 2015

Juhlia, juhlia & Päivän Kortit 1 - 2.4.2015

Viime viikko oli varsinainen meno viikko juhlien suhteen.
Sisko täytti vuosia ja mansikkakakku kahveelle pyydettiin. Eli kesän eka mansikkakakkukin tuli korkatuksi! :P 
Siskolle tein kortin, joka toimii 1.4. päivän korttina.
Kortissa käytetty Sastamala reissun leikekuvioita.
Pitsi on facebookin askartelukirppiksen nauhaostoksista. 
Ruusuinen taustapaperi on Kaisercraftin Sweet pea paperikosta.
Palloinen taustapaperi Studio Lightin ppsl15 paperikosta.
Kortin sisällä runo sankarille! <3
Lahjaksi vein kivituikun, ku sisko on alkanut näitä keräämään. Ostin tämän jo joulua ennen Iittalasta.
Itsellänikin on muutama kivituikku, harvinaisemmat värit oikeastaan puuttuu vain! :)
Appea pyysin tekee siskoni toivomat heinäseipätikkaat.
Joten lahjakin oli ilmeisesti mieluinen! :)
Lahjat heillä kuvattuna. Sopii niin täydellisesti heille! 
Tarjottavat olivat herkullisia! 
Huomatkaa palikkakalenterin päiväys! :D Ei kovin ahkeraan siskon luona kalenteria käännetä...

Myös toisellani siskollani oli tuparit ja partylite kutsut.
Kortin tietysti tein tupareihin, joka toimii 2.4. päivän korttina.
Papereina toimii askartelukirppikseltä ostetut paperit, kuten myös haaraniitit ja pitsi.
Sastamalan reissulta Dekoretestä ostetut Photokehyksistä yksi pääsi tähän korttiin. Perhoset myös uusia Sastamalan reissulta.
Lahjaksi vein tännekin uuteen kotiin heinäseipätikkaat.
Jotka pääsivät hyvälle paikalle, muumivitriinin viereen. :)
Siskon miehellä ku on aina avaimet hukassa, niin vein myös avainkaapin heille!
Kauniit ruusut purkissa ja Greengaten pöytäliinakin olivat tuparilahjoja muilta.
Heilläkin noita kivituikkuja ja pari isompana versionakin.
Tarjottavat esille laitoin minä ja asettelin myös lahjatkin näytille. :)
Mansikka tuorejuustokakkua tarjolla, joka oli kyllä herkullista. :P Kelpasi hyvin muillekin.
Tupareita ennen kuitenkin meillä oli Partylite esittely.
Tuoksu oli aika huumaava, ku nää kynttilät palo! :)
Itse ostin vain tuikkivia tällä kertaa, nimittäin äiti ja minä otin jatko kutsut. Että mitä niistä vielä tulee hankituksi!?!
Noi pöllöt olivat niin suloiset, että ne jäi hiukan kaivelemaan mieltä!
Vinkkinä muille, jos ystäväsi saa lapsen, niin tää pöllösetti olisi hyvä lahja, äitipöllö ja nukkuva lapsipöllö. ;)
Mitä mieltä oot Partyliten tuotteista?

Eli tälläisiä juhlia tällä kertaa ja kortit.
Mitäs tykkäsitte?