perjantai 29. toukokuuta 2015

Onnea Valmistuneille!

Tänään ja huomenna juhlitaan opintojensa päättäneitä! 
Tahdon onnitella kaikkia valmistuneita ja heidän läheisilleen. :)

Täyttynyt unelma ja usko huomiseen
antavat pohjan pelottomuudelle, 
jonka varaan on helppo astua askel kerrallaan.
kohti uusia aikoja.

                                    
ONNEA VALMISTUNEILLE! 

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kätköjä siellä ja täällä! :)

Miten tuo kamera aina laulaa silloin ku on kätköreissuilla!?!?

Helatorstaina suuntasin siskojeni kanssa Alajärvelle. Syy miksi sinne lähdettin oli...
Huutokauppakeisari oli saapunut Alajärven jäähallille huudattamaan Jpk:n junioreille rahaa. :)
Hyvin oli väkeä saapunut paikalle, ku nähtiin parkkialueen, niin ajateltiin jo ettei mennäkää. 
Mutta halliinhan mahtu mukavasti väkeä. Mentiin katsomoon istuskelee ja seurailee, ku ei meillä niin suurta huutohalua ollut. Eli me oltiin ne yhdet uteliaat muiden joukossa. :D
Nyt jo huutokauppakeisarit toistamiseen nähty! Josko riittäis tälle vuodelle...
Kauppa kävi välillä varsin kiivaasti, mutta välillä keisari pamautti nuijan heti pöytään, ku yksinkin huuto tuli.
Jotain mielenkiintoista sieltä ois voinut huutaakin, mutta oltiin niin kaukana tuolla katsomossakin.
Tuli myös sit ekaa kertaa käytyä Alajärven jäähallissa!
Tämän jälkeen muutama kätkö tuli haetuksi. Joista ei kuvia, ku olivat enemmänkin sellasilla "julkisilla" paikoilla.
15.5. lähdettiin mieheni kanssa ajelemaan Ikaalisiin. Varsin kaunis kaupunki ja paljon lopulta nähtävääkin. Meidän lähtö vain meni niin myöhälle, että vain suurimmaksi ojaksi ajeltiin.
Toivolansaaren leirintäalueella käytiin, jossa oli aika mukavasti karavaanareita. Kauniilla paikalla olikin tämä leirintäalue.
Käytiin laivarannassa ettimässä kätköäkin, mutta piilossa oli. Joten jäi sitten vain maiseman ihailuun.

Tuolla jossain se piileskeli! :)
Kesällä uudestaan, nimittäin Ikaalisessa oli vanha kauppalakin, johon pitäneen tutustua kyllä paremmalla säällä. Ja käydä hakees lisää kätköjä.
Syömässä käytiin kebabilla, oli kyllä tosi suuret annokset! Tosin aika hintavakin ja maultaan ei niin erikoinen... liekkö paikan hintatasoon syy, että kilpailua ei kyseisessä paikassa ole!?!?
Kotia päin lähdettiin ja vielä käytiin ettiis kätköä, mutta ei tämäkään antautunut! Huono löytö päivä oli. :(
Yhtenä iltana käytiin Kärjenmäen kodalta hakee kätkö, ku sinne oli tullut uusi. Vanha ku oli hyllytetty. Paljon näitä kotia onkin ainakin Jalasjärvellä. 
Onko teillä päin niitä paljon?
Eilen illalla taivas oli niin kaunis, joten nappasin kuvan!
Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Vauvakortteja & Päivän Kortit 24 - 25.3.2015

Sain vauvakortti tilauksen ystävältäni.
Ja kun näin paskiksen aiheen luonnos, niin heti tuli mieleen, että teen sillä vauvakortin!
luonnos 
Paperit korttiin löyty silppulaatikosta.
Korttipohjaan tein uudella tähti kohokuviot. Tähän sopi siten hyvin tuo tähti on syntynyt teksti.
Uutta pinkki-vihreää nauhaakin käytin tähän. Myös pupukuvio on uusia ostoksia. 
Vieläkään ei noi pyöreän stanssikuvion reunoilla olevat kohopisteet oo täysin synmetrisiä! :(
Tämä suloinen kortti toimii 24.3. päivän korttina.

Askartelutaivaan haasteen nro 9:ssä teemana vauvamaista, joten tällä toisella kortilla osallistuin siihen.
Tämä kortti on hiukan tälläinen vintagehenkinen. Josta itse kovin tykkään!
Baby-stanssi on uusi ostos, kuten myös tuo haaraniitti ja perhoset leikkasin perhospaperi arkista, joka kans uusi!
Vaunujen alle, voi sitten halutessaan kirjoittaa vaikka vauvan syntymäajan!
Tämä toimii 25.3. päivän korttina.

Näiden suloisuuksien myötä toivotan ihanan aurinkoista perjantai päivää ja toivotaan et nyt jatkuneen nämä säät!

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

***Blogipolku***

Moni jo onkin huomannut blogini sivulla Blogipolku bannerin, josta blogiani voi myös seurata.
Onneksi saatiin tälläinen uusi seurantasivusto, koska Blogilista lopettaa toimintansa kesäkuussa.
Bloglovin kun on englannninkielinen sivusto, jonne mä en sekaannut!
Joten ilolla otan tämä uuden sivuston vastaan!
KIITOS BLOGIPOLKU! :)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Viitsiskö vai ei... Päivän Kortit 21 - 23.3.2015

Viikon paskiksessa aiheena oli tällä kertaa kuva ja inspiroidu siitä...
 Ihania daalioita kuvassa ja kauniit värit. 
Itse inspiroidun lähinnä väreistä, taustan mintunvihreästä ja kukkien punaisista väreistä...
Mutta nyt jouduin miettimään että kehtaako edes tätä korttia julkaista täällä, mut menköön ja tämä kuuluu kortteihin epäonnistuneet!
Yritin tästä saada runsasta korttia, mut ei vaan multa onnistu, et sais siitä vielä kauniin kokonaisuuden! 
Toimikoon tämä 21.3. päivän korttina.
Käytin tässä kortissa Inka Goldia, jolla tein raitaseen taustapaperiin salmiakki sabluunalla kuvioita, kakkupaperin läpi tuputin "harsokankaalle" pitsikuvioita, ja ei koko harsokangasta tuolta edes näy! :(
Kakkupaperi tuli siinä samalla sitten myös Inka Goldiin. Hiukan myös laitoin aaltopahviin tätä.
Äitin varastosta sain tämän Inkan, kuten tuon Akryylipastan, jonka varsin käyttötarkoitusta en edes tiedä...
Osaako joku sano, että mitä ainetta on ja kuinka käytetään?
 mutta laitoin sitä noihin samoihin papereihin, mitä Inkaakin. Mutta ei kyl näy sitten yhtää. Hiukan tuossa aaltopahvissa!
Et se siitä runsaasta ja eritekniikan kortista!

Facebookin paperiaskarteluhaasteessa oli haasteena varsin mukava. 
Tästähän mieleen tuli heti miehinen kortti, kun niitä tulee vain niin harvoin tehdyksi!
Kortissa käytetty nuolija ja viiriä.
Varsin onnistunut kortti minusta. Vaikkakin hyvin yksinkertainen! 
Tämä toimii 22.3. päivän korttina.

Myös saman sivuston toiseenkin haasteeseen osallistuin.
Aiheena värit vanha roosa-lime-valkoinen.
Tämän kortin tein Äidilleni Äitienpäiväksi. Minusta varsin onnistunut kortti.
Toki kortissa myös hiukan sinistäkin, mutta ilmeisesti kelpas haasteeseen!
 Varsin vaaleansävyinen on, mutta kyllä sieltä noi värit löytyneet.
Tämä on 23.3. päivän kortti.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kuntoutuksessa 4 - 11.5.2015

Olen palannut hiljaiselosta! Joka johtu siitä, että olin kuntoutuksessa.
Olin alkuvuodesta kuntoutuksen ekalla jaksolla ja nyt oli toinen jakso. 
Paikka oli edelleen sama tuttu Härmän kuntokeskus ja ryhmäkin suurimmaksi osaksi sama.
Vielä olisi kolmas jakso luvassa elokuussa.


Tämä toinen jakso, oli joten tosi pitkästyttävä. :/ 

Mutta todella antoisa fysioterauttien osalta. Tosin myös sain kokea uusia pelielämyksiä Boccia ja Frisbeegolfin osalta.









Boccia oli kyllä hauska kokemus ja ihan uusi nimeltäkin mulle! 
Sitä pelattiin sisällä.
Mutta frisbeegolffia tietystikin pihalla. 
Joka oli kyllä tosi mukavaa ajanvietettä. Vois jopa innostua kokeilee vapaa-ajallakin!
Tuolloin ku pelattiin oli aika tuulinen sää, joka toi haastetta!
Oletteko te pelanneet Boccia tai Frisbeegolfia?







Tällä kertaa huone oli vanhalta puolelta pieni verrattuna edelliseen. Aluksi sitä kovin jännitti, että kenet saa huonekaveriksi. Mutta onneksi oli toinen ryhmäläinen, jonka kanssa ollaan seuraavallakin kerralla ilmeisemmmin,
Ruoka tuntu olevan parempaa tällä kertaa. 
Ihanaa se on valmiiseen pöytään kyllä mennä, joten ei voi valittaa! :)
Ja yhtä asiaa täytyy kyllä kehua, niin se on kahvi. Joka on tosi hyvänmakuista. Monessa paikkaa kun kahvi on liian väkevää ja jopa kitkerää.
Kauniita paperisia ruusuja oli pöytiin tehty! Joista sain hiukan ideaa, josko joskus vaikka tarviskin! ;)
Taitopajassa olisi näihin varmaan saanut ohjeenkin ja voinut niitä tehdäkin. Mutta enköhän netin ihmeellisestä maailmasta sen löydä sitten ku jos tarves!




Monessa erivaiheessa on keskusta rakennuttu. Ku on vanhempaa ja uudempaa. Josko sitten viimeisellä jaksolla pääsis taas uudemmalle puolen.
Säät suosi kyllä, tosin monena iltana sitten alko satelee vettä!
Mulla kävi siellä vieraitakin, kun meinas aika tulla pitkäksi.
 Vaikka uimassa tuli kyllä käytyä. Melkein jo vesieläimeksi muutuin. :)
Millaisia kokemuksia teillä on kuntoutuksesta?













Keskuksessa oli kiva näyttely, jossa oli puusta veistetty eläimiä ja eläinaiheisia tauluja.
 Taiteilijan nimi ei jäänyt valitettavasti mieleen ollenkaa.
 Nämä kalamiehelle, miksei naisellekin sopivat kellot olivat todella hauskat.


Ajelemassa käytiin "vieraiden" kaa parinakin päivänä Powerparkissa, jonne oli tehty uutta lomakylä aluetta.
 Jossa oli todella suloisen pieniä mökkejä. Siinä ihmeteltiin että kuinka tuonne edes kukaan mahtuu. :) Mutta varmasti kesällä ovat nämäkin mökit täynnä!


Vielä oli Powerpark hiljainen. Powerpark on kyllä tosi kivannäköinen ja se on laitettu tosi kauniiksi, että jopa näin lapsettomana aikuisena, sinne vois kesällä mennä aikaa viettämään.
Onko Powerpark sulle tuttu?


Alahärmän kirkko oli kaunis! 
Ja pitihän sitä tietysti käydä paritkin kätköt käydä hakees. :)

Alahärmän kotiseututalollakin tuli käytyä. 
Kotiseututalon vieressä oli Juhani Palmun talo, jonka pihapiirissä oli kaikkea ihanaa! Ois voinut toki poiketakin.

Lopulta viikko meni sitten nopsaakin, ku parina yönä olin kotonakin ja 2 päivänä sain seuraa. 

Vaikka aluksi ajattelin, et otan tämän rentoutumisen kannalta. 
Mutta en vain osannut, kaipasin läheisiä!



Ilmeisesti muakin oltiin kotona kaivattu, ku lauantaina tulin kotiin odotti mua mukava yllätyspussi!
 Jonka sisällä oli puputikkari ja I love saippuasetti. Ihana ylläri oli! Ja tuli todettua, et mulla on maailman paras mies! <3



Mukavaa alkanutta viikkoa! Ja toivotaan että nyt alkaa meillä noi kesäiset kelit, eli lämpöä ja aurinkoa, KIITOS! :)

tiistai 12. toukokuuta 2015

P*skarteluhaaste #277 - Bingo & Päivän Kortit 17 - 20.3.2015

Viime viikon paskis jäi välistä, mutta nyt ollaan taas askartelujen äärellä!
Viime tipoille taas osallistuminen meni.
   
Bingosin rivillä tarroja-x-haaraniitti
x = pitsinen rusetti
Haaraniitti on uusi ostos facebookin askartelukirppikseltä.
Lankasökerö on Paaposta ostetusta lankarullasta tehty. Kuten myös teipit korttikuvan alla on Paapon ostot.
Korttikuva on uusi ostos myös JK Primecon nostalgia askartelukuvioita.
Huomasin tässä haasteessa se, että tarroja ei meinaa olla mitää kovinkaa aikuisia. Ja toiseksi niitä on aika vaikea käyttää korteissa.
Tämä kortti on 17.3. päivän kortti, jonka sai anoppi äitienpäivänä!

Koukussa kortteihin vintagehaaste #57, aiheena oli kohti kevättä.
Kortti jolla siihen osallistuin on 18.3. päivän kortti, jonka sai anoppi viime kuussa syntympäivän kunniaksi.
Koukussa kortteihin juhlapäivähaaste, Äitienpäivä haasteessa aiheena värssy, perhonen, keltaista.
Kortti jolla siihen osallistuin on 19.3. päivän kortti, jonka sai mieheni mumma äitienpäivänä.
Työkaveri tilasi multa kortin 80.v täyttävälle miehelle ja toiveena olisi, että näkyisi entinen työ siinä. Eli junaraiteiden rakentaminen.
Tämä kortti on 20.3. päivän kortti.
Kovasti mietin että miten saisin noi raiteet rakennutetuksi. Ja kauan noita puisia "tikkuja" käsissä pyöritin, että kuinka ne tuohon sommittelen!
Tikut maalasin akryylimaalilla. Parilla eri ruskeansävyllä, joten eivät oo tasaisen värisiä.
Tilaaja oli erittäin tyytyväinen korttiin!