Viikonloppuna oli hyvät käsityömessut Seinäjoella.
Oon useana vuotena käynyt messuilla, mutta viime kerrasta oli jo parisen vuotta aikaa, koska tuntu että messut eivät enää tarjonneet mulle mitään mitä mä niiltä hain.
Tuntu että tuotteet olivat samoja ja myyjätkin samoja ja vieläpä samoilla paikoilla.
Nyt täyty kyllä sanoa, että messut olivat raikastuneet ja nykypäivästyneet reilusti! :)
Paikalle oli siis saapunut juurikin ne oikeat näytteilleasettajat, jotka tarjos sitä nykypäivää ja mun mielenkiinnon kohteita/tuotteita.
Toki oli siellä muutama vielä sellainen, jotka ei mua sytytä, mutta varmasti sitten jotain toista.
Eli oli laaja valikoima sekä käistyöntekijöille, että niille jotka arvostaa käsityön tekijöitä, ostamalla heidän tuotteitaan.
Käsityömessut oli myös laajennut kauneusteemalla, jota löyty Areenan uudesta b-hallista.
Itse vierailin messuilla kahtena päivänä.
Lauantaina vain kiertelin paikat ja Sunnuntaina sitten otin kuvia ja keskityin paremmin tarjontaan.
Tosin kuvien laadut nyt toki on mitkä on, mutta jos niistä jotain sais teillekin kerrottua messujen tarjonnasta!
Sunnuntaina nähtiin messuilla hääpukunäytös eri vuosi kymmeniltä, jonka juonti Teuvo Loman.
Näytös oli monen mieleen, kuten myös omaanikin mieleen.
Mallit ja puvut kiertivät myös kummatkin hallit, jolloin kaikki näkivät nämä puvut eri vuosikymmeniltä alkaen aina 40-luvulta.
Osa puvuista koristi mukavasti aulaa olemalla mallinukkien päällä.
Messuilla bingottiin, vaikka omaa bingoa ei tullut, tais aika kaukanakin olla.
Päävoittona oli matka Viroon kahdelle käsityömessuille.
Kalenterituunaus oli hyvin esillä messuilla. Kipot pinossa-blogin Sannalla oli osasto siellä ja hän piti lavalla taitonäytöksiä eli kuinka koristella/tuunata kalenteria.
Tuli bongattu messuilta aivan uusi kalenteri tuttavuus, joka olikin todella ihana! :)
Tyykin osastolta tuollainen kuin Ideri keikkakalenteri, jota vain saa Tyykista tai suoraan tekijältä Heli Pukilta.
Helillä onkin ollut ideana että tätä kalenteria voisi elävöittää värittämällä ja tuunaamiseen tämä pikku kalenteri sopisi oikein hyvin.
Kalentereina on myös a5 kokoinen ja seinäkalenterit.
Lisää historian havinaa...
Nyt muodissa olevat himmelit ja niiden erimuodot.
Ihania tilkkutöitä ja seinävaate kilpailun osallistujat.
Itse äänestin tuota lammasta se vaan oli niin hellunen. 😃
Myöskin halloweeniä oli nähtävillä.
Erinlaisia työpajojakin oli tarjolla.
Kankaita oli monella myyjällä ja niistä tehtyjä tuotteita.
Ompelu on siis tämän hetkinen yksi buumi.
Tosin kun noita ihania kuosia katseli, niin teki mieli alkaa itsekin ompelemaan. 😃
Kierrätys myös näkyy käsitöissä.
Desing Kaje hyödyntää vanhoja arabian astioita, jotka on menneet rikki niin koruissa. Mahdollisuus saada vaikkapa lemppari astiasarjasta korusarja.
Matkalaukuista oli tehty kaiuttimet ja puhelimista pöytävalaisin.
Hauskoja kekselijäitä juttuja.
Annariikka Qvistin osastolta löyty ihania kortteja yms. hänen piirtämiään ja maalaamiaan.
Mutta nämä nuket olivta valloittavia ja nämä tehty kierrätysmateriaaleista.
Katri tekee taidetta vanhoista kirjoista.
Maarit Ailion maalaamat kortit ja taulut olivat upeita.
Mä en oo kovin kadehtivainen ihminen, mutta kadehdin niitä joilla on piirtämisen taito!
Miki Studion keraamikasta tekemät pöllöt ihastutti kovasti.
Keramiikan tekeminen on yks asia, jota haluaisin vielä päästä kokeilemaan vaikkapa kansalaisopiston kurssille.
Rakastan tuoksuja, joten näitähän piti tuoksutella. Aivan herkullisen tuoksuisia saippuoita!
Sisustajallekin oli vaikka ja mitä.
Sisustus KoKon osasto oli yksi mahtavimmista laitetuista! :)
Sisustuksen trendit eli kukatkin näkyi messuilla.
Omana osaston lamput olivat kiinnostavia. Vain sähköjohdon varassa roikkuvat lamput, mielenkiintoinen.
Kauneus oli huomioitu useamman vaateosaston myötä myöskin. :)
Varsin monipuoliset ja hyvät messut.
Ensi vuonna varmasti minäkin taas mukana!
Aulaan oli rakennut tälläinen kiva oleskelutila, joka ois voinut olla hiukan laajempikin.
Mutta tuolija oli siroteltu pitkin messuhallia, josta suuri kiitos järjestäjille! :)
Kävitkö sä käsityömessuilla vai meinaatko käydä jossain käsityömessuilla?