keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

***Miesmäistä Vintagea***

Enkulin käsityöt blogin musahaasteessa tässä kuussa Katriina Honkasen sillat kappale.
Ihanat sanat kappaleessa, oon kuullut tään kappaleen jonkun muun esittämänä ja silloin se vasta hyvältä kuulostikin.
Katriina on tehnyt tämän kappale ystävälleen häihin.
Sillastahan se korttikin sit lähti.
Korttikuvistani löytyi tuollainen silta-aiheinen kuva, jonka taustaksi laitoin mustat kehykset, kuin taulu.
Paperit on taustapaperia lukuunottamatta silppulaatikosta, siellähän niitä kun piisaa.
Koristeiksi helmiä, narua ja valmis!
***
HE LAULUISTA RAKENSIVAT SILLAN TOISILLEEN
JA VAROVASTI ASTUIVAT ENSIMMÄISEN ASKELEEN
SILTA SEISOI PAIKOILLAAN, SE HYVIN HEITÄ JAKSOI KANNATTAA
HE HEITTIVÄT LANTIN JOEN PYÖRTEESEEN
JA NIMENSÄ RAAPUTTIVAT SILLAN KAITEESEEN
JA AJATUKSEN YHTEISEN, HE KIRJOITTIVAT ALLE NIMIEN.
TULKOON SYYS JA TALVI, NE KYLLÄ KESTETÄÄN
VAIKKA IÄISYYS ON KESÄÄN…
ME JOEN LAULUIHIN OMAT LAULUT LIITETÄÄN
EIKÄ TALVIKAAN SAA VIRTAA JÄÄTYMÄÄN…
HE KATSOIVAT VIRTAA OHIKIITÄVÄÄ
JA TUNSIVAT MITEN RASKAS ON KEVEÄÄ
NIIN AIKA MUUTTI MUOTOAAN
NYT SE TOISINLAISIN KELLOIN MITATAAN.
TULKOON SYYS JA TALVI…JNE…
MONET MYRSKYT SILTAA RAVISTAA
TULVA SITÄ KOETTAA IRROITTAA
SE YHÄ VAIN JÄÄ PAIKOILLEEN
JA JÄÄ MYÖS VIESTI SILLAN KAITEESEEN. 
KATRIINA HONKANEN -SILLAT
***
êMieheni♥ täyttää tänään vuosia ja tietenkin se on kortin paikka!ê
Eilen sitä sitten väsäilin...
Valmiiseen korttiin tuli monenmoista, stanssi-, leikekuvioita, silpuista saksitut "viirit", juuttinarua, metallisia renkaita, tähtiä ja pillejä, joita käytinkin ensimmäistä kertaa kortissani.
Eikä yhtään hullumpia kortteihinkaan! :)
êêê

9 kommenttia:

  1. Siis kertakaikkisen upea kortti!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat kortit ja upeat asettelut. Onpa kivaa, että tulit haasteeseeni mukaan. Onnea arvonnassa
    Huomasitko, että blogissani on ihana arvonta menossa?

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat! Kiva tuo onnea viiri!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on taitoa suunnittelussa ja asettelussa!
    Molemmat kortit arvokkaan upeat!!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kortteja.
    Ootko muuten osallistunut blogissani arvontaan.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3