perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä lapsuuden kotipaikkakunnallani!

Lomallani Kesäkuussa, tuli lähdettyä siskoni kanssa lapsuuden kotipaikkakunnan maisemiin.
Suuntasimme Alajärven Sissalaan vanhalle Matintuvan kaupalle, nimittäin sinne oli aukaistu kirppis.
Kaupan vanhat tarjoukset oli vielä seinillä.:)
Siellähän oli vaikka mitä aarteita ja kuulemma koko ajan tulee lisää!
Olisin voinut kotiuttaa vaikka mitä, mutta eihän kaikkia hamsterikaan voi saada. :)
Tuon metallisen Mallaskosken hyllykön oisin voinut ostaa, jos sille ois tilaa vain meiltä löytynyt!
Upeita öljylamppuja.

Mahtava idea siis herättää vanha kyläkauppa henkiin myyden kaupan loppuvarastoja ja omiakin tavaroitaa.
Tuotteet oli valmiiksi hinnoiteltukin, joka oli varsin suuri plussa, itse jotenkin koen "ikäväksi" alkaa kyselemään hintoja ja kun myyjä sanoo kertoo tuotteen hinnan, niin jos ei viitsis siitä maksaa myyjän kertoman mukaista hintaa, niin siitä on niin vaikea luopua, mutta heti ku näet hinnan niin teet päätöksen jo siinä, että ostatko vai et.
Kahvipurket olivat täysin priimoja, jopa kahvit sisällä! :)
Äitini osti omilleen lapsilleen eli nalleileen ja ehkä tulevilleen lapsenlapsilleen rottinkisängyn.
Matkalaukun osti siskoni, joka tulee heidän Elokuisiin häihin.
Mun ostokset, iso puinen tarjotin ja siihen pitsinen liina, Kumelan lasipurkki, Riihimäen lasin purkki, Alajärven apteekin kamferitippapullon, opium hajuvesipullo, peltirasiat, lasipurkit, yksi lasi, jonka historiaa ollaan arvuteltu, oliko siinä sinappia vai sulatejuustoa! :)
Aladdinlamppu ja keltainen kello.
Kivat pikkuostokset!
Tämä tahtoopi tuonne vielä uudestaan!
Samalla kertaa käytiin kahvilassa, tämä Kahvila Toivo on vaan niin ihana sisältä ja tosin ainut vielä silloin kahviloista. 
Nyt sinne on aukaistu toinen, jonne kans pitäis päästä.
Kalustuksessa ollaan käytetty vanhoja huonekaluja, jotka istuu tänne niin täydellisesti.
Paljon kauniita yksityiskohtia koko kahvila täynnä.
Lapsetkin ollaan huomioitu leikkinurkkauksella, joka on muuten kivasti upotettu portaiden alle.
Mansikkakakkua, Virtalan jäätelöä ja kahvia nautin.
Kahvila Toivon kanssa samassa rakennuksessa on kirppis, jossa me ei käyty nyt.
Samalla reissulla oli tarkoitus päästä talviturkista eroon ja pääsinhän mä!
Käytiin mökillä kastautumassa, kera siskojen koirien.
Juro & Sakura
 Juro oli varsinainen vesipeto. Kun saavuimme mökin pihaan ja takaluukku aukaistiin, bongasi tämä herra täysiä järveen. <3
Tämä koissuli on mun rakkauskoissu, on niin ihanan tottelevainen ja hellyydenkipeä koira.
 Sakura tykkäsi enemmän loikoilla ja poseraata rannalla.
Tosin lopulta kun häntäkin vietiin uimaan, niin jonkin verran kiinnostu vedestä, ku oli koko ajan uudestaan sinne haluamassa.
Järvi oli tyyni ja ennen uimista, ikuistin tätä kaunista maisemaa.
Viisaat iloitsevat vedestä,
hyveelliset nauttivat vuorista.

- Kungfutse -
Riippuvainen on puunlehtikin. Miksi et sitten sinä? 
 - Tuntematon -
Aurinkokin alko jo laskemaan ku me lähdettiin mökiltä.
Milloin näemme uudelleen, sitä en tiedä vielä... :)
Hyvää Viikonloppua toivottelen! <3

7 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kauniit kuvat.
    Osallistu kastehelmi (6) kulhojen arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Kivat ostokset. Näytti olevan muutenkin kivaa tavaraa.

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä ehtiväinen ihminen :) Mukava nähdä uusia kahviloita, joista ei ole kuullutkaan :) Ja hieno idea herättää kauppa henkiin tällä tavalla!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kirppislöytöjä sulla. Ihanan näköinen toi kahvila.

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä olet tehnyt!
    Mukava kirppis paikka!

    VastaaPoista
  6. Ihana kirppis ja ideana hyvä. Näin hyllyillä monta mielenkiintoista tavaraa. Kiitos vinkistä. Helteisiä päiviä vietellen....

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania kuvia, oi että mitä väriloistoa ja wau mikä kesä ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3