tiistai 29. marraskuuta 2016

SiskonPäivä 26.11.16

Lauantaina oli Siskon nimipäivä.
Mun mummuhan tai mukkeri, kuten mummu halusi häntä kutsuttavan nimi oli Sisko.

Mukkeri oli taitava piirtämään ja maalaamaan. 
Jota hän harrasti vapaa-ajalla monen muun askartelun/käsityön lisäksi.
Hänen töitään oli kertynyt vuosien varrella huikea määrä ja mietinnässä oli, että mitä töille tehdään.
Äitini sitten keksi, että pidetään myyjäiset jossa myydään mummuni töitä eli maalauksia ja piirrustuksia!
Niinpä sitten ajankohdaksi sopi mainiosti Siskon päivä!
Samalla äiti halusi avata ovet kotiinsa, jolloin ihmiset pääsisivät tutustumaan hänen rakkaaseen nukkekoti harrastukseen.
Koska moni oli äitiäni kehoittanut pitämään nukkekoti näyttelyä. 
Mutta tämä olisi todella työlästä, joten näin pääsis näyttämään näpertelyjä helpommin muille
Samalla sitten ajattelimme pitää ravintolapäivää, ku se on ollut puheissa siskojeni kanssa jo useaan otteeseen.

Loimme tapahtumalle Facebook-sivut, ilmoitimme ravintolapäivien sivuilla tapahtumasta ja parissa lehdessäkin oli juttua tapahtumasta.
Kovin meitä mietitytti, että millaisen vastaanoton tapahtuma saa!?

Lauantai päivä alkoi varsin kiireellä, kuten meidän suvun naisille ominaista onkin... :D
Joka kerta me sanotaan, että ei kyl enää ikinä järjestetä mitään, ku aina tulee kiire.. mutta... mutta..
Ekat vieraat ku saapuivat oli vielä järjestelyt hiukan kesken.
Mutta annettiin heidän tutustua sitten rauhassa nukkekotimaailmaan.

Pari kotia jäi kuvaamatta, jotka onkin vanhempaa tuotantoa. 
Toinen on mummuni tekemä koti on äidille ja hänen sisarilleen tehty joskus 60/70-luvun vaiheessa, jolla mäkin oon pienenä leikkinyt.
Samoin mummuni on tehnyt meillekin oman nukkekodin tuossa 90-luvun alussa.
Samassa tilassa oli äitini tekemiä jouluisia askarteluja ja villasukkia ja pitsiliinoja, joita äiti rakastaa tehdä.
Nyt äiti saa taas tehdä niitä omalla hyvällä omatunnolla, ku on kaappeja saanut tyhjemmäksi pitämällä myyjäiset.
Tuotteet tekivät hyvin kauppansa.
Myös mun tekemiä kortteja oli tarjolla.

Paami siskon kanssa me emännöitiin kahvilan puolta. :)
Vaikka me kaikki kolme olimme sinne jotain pöytään leiponeet.
Mä tietystikin kuivakakkuja. :D


Myös PartyLite tuotteita oli näytillä!
Päivä oli varsin kiva ja väkeäkin kävi oikein mallikkaasti.
Tämä Siskonpäivä tulee luultavasti saamaan jatkoa ensi vuonnakin!
Mukavasti myös rahaakin kassaan kolahti. :)
Toivottavasti mummu näki ja tykkäs meidän päivästä! <3
Yhä olet,
yhä meille elät.
Yhä muistot vielä puhuu.

6 kommenttia:

  1. Vaude! Ei ihmekään ettei teiltä ideoita puutu! Hieno tapahtuma, kauniita töitä ja ihania askarteluja. Kannattaa muuten skannata noita akvarelleja ja tulostaa vaikka korteiksi. Upeita. Niin jää työstä teille muisto, vaikka myyttekin eteenpäin. Ihastuin myös teidän himmelikransseihin.

    VastaaPoista
  2. Wau mikä päivä! Todella ihania töitä ja ah niin suloiset nukkekodit! Hyvä te ♥

    VastaaPoista
  3. Ohoh, olipa kiva idea. Varmasti kauppa kävi, kun noin kauniita töitä. Ja hauskaa, että äitisi harrastaa nukkekoteja. Sehän tuntuu olevan muotia nykyään. Liisa

    VastaaPoista
  4. Kauniit nukkekodit, omassa lapsuudessa nukkekodeilla leikittiin tosi paljon. Nyt ne ovat jäämässä vähän historiaan, sääli.
    Kiva idea ja varmaan mukava touhuta yhdessä. Mukavaa sunnuntai päivää sinulle

    VastaaPoista
  5. Kaunis kiitos kaikille kommenteista! <3
    Teresa kiitos muuten tuosta valokuvaus jutusta!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit kommentin käynnistäsi! <3